Koiraihmisten inhimillisyys
Kohta vietetään koiranpäivää 24.4. Mietin aihetta “kohtaaminen”, jonka kennelliitto on valinnut teemaksi tälle 2022 vuodelle ja päätin kirjoittaa sen pohjalta tänään. Miettiessä sanaa kohtaaminen koiriin liittyen, tulee itselle mieleen muutamia erityyppisiä tilanteita, joissa koiraihmiset kohtaavat toisiaan. Toki koiratkin kohtaa toisiaan ja siinä vaaditaan ihmisiltä koiran lukutaitoa ja oman koiransa tuntemista. Mutta toisiamme kohdatessa me tarvitaan myös ihmisen lukutaitoa. Ihmisiä kohdatessa meillä on sentään se etu, että voidaan käyttää sanoja eikä olla pelkkien hiljaisten signaalien varassa.
"Tänä vuonna kutsumme kaikki jäsenemme ja koiranystävät mukaan rakentamaan kohtaamisia, jotka vievät koiraharrastamista eteenpäin." kennelliiton sivuilta
Näissä arkisemmissa tilanteissa pohdituttaa esimerkiksi nämä kysymykset. Kuinka ilmaista ohikulkijalle jos tahtoo tilaa, entäpä jos haluaa tutustua? Miten rotuun tutustujille saisi tervetulleen olon? Vastavuoroisesti millaisia asioita kannattaa rotuun tutustujana kysyä, miten ja keneltä?
Otan nyt vaikka tarkempaan tarkasteluun esimerkiksi nuo näyttelyt, joista itsellänikin on jo vähän kokemusta. Näyttelyissä on toki tietty kaavansa ja marssijärjestyksensä, mitä seurataan siellä koiria esittäessä. Mutta on siellä näyttelypaikalla mahdollista myös kohdata uusia ihmisiä kehän laidalla. Toki joillekin tilanne voi olla sen verran jännittävä, että haluaa omaa rauhaa sekin ymmärretään. Mutta itse olen ainakin avoin uusille tuttavuuksille ja saamaan koirien virallisille nimille kasvot myös sinne hihnan pitelijän päähän.
Näyttelypäivien välillä venyessä voi osallistujilla olla kaikenlaista kerrallaan mielenpäällä yrittäessään samalla pysyä kartalla siitä, mikä koira on kehässä ja koska sen oman kanssa kannattaisi starttailla valmistautuminen omaan vuoroon. Itsellä yleensä on mielessä myös vähemmän tärkeitä aatoksia, kuten viittinkö juoda vielä lisää kahvia koska kerkeenkö / kehtaanko kipaista vessaan, pitikö tuolta myyntikojulta ostaa viimeksi jotain, kaivanko sittenkin kameran esiin ym. Pahoitteluni siis ainakin omasta puolesta jos vaikutan välillä näyttelyissä vähän hömelöltä keskusteluun keskittymisen suhteen.
Itse koen välillä ihanan raikastavaksi jutella jonkun ihan toisen maalaisen kanssa shiboihin liittyvistä aiheista ilman sitä kaikkea latautuneisuutta, mitä keskusteluihin tuntuu täällä Suomen maalla tällä hetkellä helposti tulevan. On meinaan yleisessä tiedossa eräät, jotka heiluttelee heti haastelappuja jos kokevat saavansa liian suoraa kritiikkiä toiminnastaan. Sitten on toisia jotka lyttää ihmeellisin perustein tahallaan tai tahtomattaan, vaikka olisit niin sanotusti samalla puolella. Ihan suoraan sanottuna tällä hetkellä tuntuu, että vakavammat keskustelut shibojen tän hetkisestä tilanteesta on lähes mahdoton ajatus ilman, että jotakuta alkaa aina vituttaa. Yleensä lopulta muakin.
Kohtaamisissa tärkeimpänä ja mieleenpainuvimpana säilyy kuitenkin ensivaikutelma. Kuinka kukin kommunikoi, luodaanko millainen kuva itsestä ja ymmärretäänkö huomioida ihmisten erilaisia taustoja. Nykyaikana on oikein ja kohtuullista vaatia hyvää käytöstä mutta täytyy myös kyetä asettumaan toisen asemaan ja yrittää ymmärtää jos joku ei siihen yleismiellyttävään muottiin aina mahdu. Syitä semmoiseen on monia sen hetkisestä henkisestä tasapainosta, väsymiseen painia aina samojen asioiden kanssa.
Mun mielestä sellaistakin pitäisi ymmärtää loukkaantumatta siitä itse suuremmin. En tietenkään haikaile sellaista aikaa kun on saanut kuulla töksäyttäviä suoria sanoja useamminkin ja sellainen oli ihan normaali puhetapa joillekin. Mutta kaikilla se keskustelun taito tai keskittyminen kirjoittamansa tekstin sävyyn netissä ei ole niin ominaista. Ripustautumalla pelkästään näihin sanallisiin tuotoksiin voidaan menettää mahdollisuus oivaltaa se aiottu tarkoitettu kehityskohta tai syy miksi henkilö asiasta keskustelee.
Jos siis saa osakseen kritiikkiä, kannattaa myös katsoa aidosti peiliin ja myöntää jos edes jokin osuus olisi voinut mennä paremmin. Sellainen samantien hyökkäävästi puolustautuminen tappaa keskustelun heti alkuunsa ja kukaan ei ole lopulta oppinut mitään, ei kritiikkiä saanut tai sitä antanut. Tällaisissa tilanteissa vielä vääntäminen kulisseissa tai toisen puolustamaan joutuminen on kuluttavaa ja lannistavaa myös muille. Uskoisin kuitenkin kritiikkiä antavien ajattelevan myös kritiikin saajan etua siinä vaiheessa kun lähtevät jostain huomauttamaan. Asia erikseen on tietenkin perusteeton riivaaminen ilman aietta itse osallistua valaisemaan muita vaatimistaan asioista tms.
Tähän kohtaan kultainen lainaus Mikko Koskisen kirjoittamasta Kennelliiton ekasta blogipostauksesta tän vuoden teemaan liittyen.
Itse ihmettelin alkuun sitä miksi tuntuu, että shibapiireissä on porukkaa jakautunut leireihin. Eikö se yhteinen etu olisi yhdessä kehittää rotua eteenpäin ja tätä saa kuulla useasti muiltakin. Mutta nykyään olen ihan tyytyväisenä lokeroituneena minne olenkaan sitten ihmisten oletuksien perusteella. Ymmärrän nyt myös sen jakautumisen koska kertoohan ne jalostusvalinnat ja muut ratkaisut yleisesti asenteestakin ja vaikuttaa varmasti siihen kuka haluaa olla kenen kanssa tekemisissä. Itsellä on aika ehdottomia rajoja ihmisten toimintaan koirien parissa, jotka karsii ihmisiä omilta listoilta. Tottakai kuitenkin kohdatessa silti yritän itsekin olla aina inhimillinen.
"Tänä vuonna kutsumme kaikki jäsenemme ja koiranystävät mukaan rakentamaan kohtaamisia, jotka vievät koiraharrastamista eteenpäin." kennelliiton sivuilta
 |
| Ihmisten kesken ei ehkä kannata toimia kuten Tatsukon motto menee ajoittain "Ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan" |
KASUAALI ARKI
On arkisia kohtaamisia lenkkipoluilla tai vaikka rotujen yhteislenkeillä kuten meillä shibaihmisillä on usealla paikkakunnalla säännöllisesti tapana kokoontua. Yhteislenkit on usealle rotuun tutustuvalle se ensimmäinen kontakti ihka oikeisiin eläviin shiboihin.Näissä arkisemmissa tilanteissa pohdituttaa esimerkiksi nämä kysymykset. Kuinka ilmaista ohikulkijalle jos tahtoo tilaa, entäpä jos haluaa tutustua? Miten rotuun tutustujille saisi tervetulleen olon? Vastavuoroisesti millaisia asioita kannattaa rotuun tutustujana kysyä, miten ja keneltä?
JÄYKÄT MUODOLLISUUDET VAI MYÖS JOTAIN MUUTA?
Toisaalta koiriin liittyen on kohtaamisia myös muodollisemmissa tilaisuuksissa kuten yhdistysten kokouksissa, näyttelyissä, kilpailuissa ja koulutustilaisuuksissa. Näissä on yleensä selkeät toimintatavat sekä agenda ja lähtökohtaisesti keskitytään itse asiaan. Toisaalta tällaisten tilaisuuksien yhteydessä on kiva mahdollisuus myös tilaisuuden jälkeiseen/oheiseen hengailuun ja tutustumiseen.Otan nyt vaikka tarkempaan tarkasteluun esimerkiksi nuo näyttelyt, joista itsellänikin on jo vähän kokemusta. Näyttelyissä on toki tietty kaavansa ja marssijärjestyksensä, mitä seurataan siellä koiria esittäessä. Mutta on siellä näyttelypaikalla mahdollista myös kohdata uusia ihmisiä kehän laidalla. Toki joillekin tilanne voi olla sen verran jännittävä, että haluaa omaa rauhaa sekin ymmärretään. Mutta itse olen ainakin avoin uusille tuttavuuksille ja saamaan koirien virallisille nimille kasvot myös sinne hihnan pitelijän päähän.
Näyttelypäivien välillä venyessä voi osallistujilla olla kaikenlaista kerrallaan mielenpäällä yrittäessään samalla pysyä kartalla siitä, mikä koira on kehässä ja koska sen oman kanssa kannattaisi starttailla valmistautuminen omaan vuoroon. Itsellä yleensä on mielessä myös vähemmän tärkeitä aatoksia, kuten viittinkö juoda vielä lisää kahvia koska kerkeenkö / kehtaanko kipaista vessaan, pitikö tuolta myyntikojulta ostaa viimeksi jotain, kaivanko sittenkin kameran esiin ym. Pahoitteluni siis ainakin omasta puolesta jos vaikutan välillä näyttelyissä vähän hömelöltä keskusteluun keskittymisen suhteen.
NETTIPRESENSSI
Kohtaamista on myös täällä internetissä. Usein nykyaikana sitä saattaa olla tutustunut ihmisiin jo ennenkuin edes tapaa oikeassa elämässä. Mielikuvia toisista saatetaan alkuun luoda perustuen Instagram-profiileihin, nettisivuihin/niiden olemattomuuteen ja kommentointityyliin Facebookin ryhmissä. Saatetaan kasata enemmän odotuksia tai erikoisia oletuksia ennen itse kohtaamista. Osa kohtaamisista jää netin varaan ja niissäkin voi olla lopulta toisensa kohdanneille iso arvo.Itse koen välillä ihanan raikastavaksi jutella jonkun ihan toisen maalaisen kanssa shiboihin liittyvistä aiheista ilman sitä kaikkea latautuneisuutta, mitä keskusteluihin tuntuu täällä Suomen maalla tällä hetkellä helposti tulevan. On meinaan yleisessä tiedossa eräät, jotka heiluttelee heti haastelappuja jos kokevat saavansa liian suoraa kritiikkiä toiminnastaan. Sitten on toisia jotka lyttää ihmeellisin perustein tahallaan tai tahtomattaan, vaikka olisit niin sanotusti samalla puolella. Ihan suoraan sanottuna tällä hetkellä tuntuu, että vakavammat keskustelut shibojen tän hetkisestä tilanteesta on lähes mahdoton ajatus ilman, että jotakuta alkaa aina vituttaa. Yleensä lopulta muakin.
KOHTAAMINEN, KUN KUKAAN EI ENÄÄ JAKSA
Ymmärrän täysin, miksi shiba-ryhmät on nykyisin täynnä kuvia hassusti nukkuvista shiboista ja lenkkimaisemista sen keskustelun osuuden kutistuessa samalla pikkiriikkiseksi. Ihmisten keskustelutaidot on ruosteessa kaiken etäilyn myötä. Somemaailmassa joutuu asennoitumaan vähän puolustuskannalle jo valmiiksi jos meinaa mistään haastavammasta aiheesta kirjoittaa tänä loukkaantumisen aikakautena.Kohtaamisissa tärkeimpänä ja mieleenpainuvimpana säilyy kuitenkin ensivaikutelma. Kuinka kukin kommunikoi, luodaanko millainen kuva itsestä ja ymmärretäänkö huomioida ihmisten erilaisia taustoja. Nykyaikana on oikein ja kohtuullista vaatia hyvää käytöstä mutta täytyy myös kyetä asettumaan toisen asemaan ja yrittää ymmärtää jos joku ei siihen yleismiellyttävään muottiin aina mahdu. Syitä semmoiseen on monia sen hetkisestä henkisestä tasapainosta, väsymiseen painia aina samojen asioiden kanssa.
Mun mielestä sellaistakin pitäisi ymmärtää loukkaantumatta siitä itse suuremmin. En tietenkään haikaile sellaista aikaa kun on saanut kuulla töksäyttäviä suoria sanoja useamminkin ja sellainen oli ihan normaali puhetapa joillekin. Mutta kaikilla se keskustelun taito tai keskittyminen kirjoittamansa tekstin sävyyn netissä ei ole niin ominaista. Ripustautumalla pelkästään näihin sanallisiin tuotoksiin voidaan menettää mahdollisuus oivaltaa se aiottu tarkoitettu kehityskohta tai syy miksi henkilö asiasta keskustelee.
Jos siis saa osakseen kritiikkiä, kannattaa myös katsoa aidosti peiliin ja myöntää jos edes jokin osuus olisi voinut mennä paremmin. Sellainen samantien hyökkäävästi puolustautuminen tappaa keskustelun heti alkuunsa ja kukaan ei ole lopulta oppinut mitään, ei kritiikkiä saanut tai sitä antanut. Tällaisissa tilanteissa vielä vääntäminen kulisseissa tai toisen puolustamaan joutuminen on kuluttavaa ja lannistavaa myös muille. Uskoisin kuitenkin kritiikkiä antavien ajattelevan myös kritiikin saajan etua siinä vaiheessa kun lähtevät jostain huomauttamaan. Asia erikseen on tietenkin perusteeton riivaaminen ilman aietta itse osallistua valaisemaan muita vaatimistaan asioista tms.
Tähän kohtaan kultainen lainaus Mikko Koskisen kirjoittamasta Kennelliiton ekasta blogipostauksesta tän vuoden teemaan liittyen.
“Aina kun asioita käsitellään, ihmisten yksilölliset motivaatiotekijät, roolit, intressit ja kokemukset määrittävät lähtökohtia ja pyrkimyksiä noissa kohtaamisissa. Näistä eroavuuksista huolimatta – tai oikeastaan juuri niiden vuoksi - tarvitsemme vuorovaikutustaitoja ja erityisesti oikeita asenteita kohtaamisiimme. Mitään ei onneksi kuitenkaan tarvitse keksiä uudestaan. Otetaan vain käyttöön nämä yleismaailmalliset ja ikiaikaiset perustyökalut. Ymmärrä toisten asema ja tilanne, ole kiinnostunut heidän asiastaan, kuuntele, kunnioita, pysy asiassa ja luo hyvää tunnelmaa.“
POTEROT JA LOKEROT
Tykkään tästä nykyajan pääsääntöisesti toisia arvostavasta keskusteluilmapiiristä mutta eihän tehdä siitä feikkiä. Kukaan ei ole valmis ja täydellinen, sen ymmärtää jokainen. Kohdataan toisemme ihmisinä. Sen kommentin tai postauksen takana on aina ihan oikea ihminen, jolla on tunteet ja oma elämä, jonka tilannetta ei voi muut tietää. Ei puhuta niistä kurjista kuppikunnista ja lokeroinnista jos ei olla valmiita itse kuulemaan eriäviä mielipiteitä, silloin ollaan omatoimisesti vetäytymässä siihen omaan poteroon.Itse ihmettelin alkuun sitä miksi tuntuu, että shibapiireissä on porukkaa jakautunut leireihin. Eikö se yhteinen etu olisi yhdessä kehittää rotua eteenpäin ja tätä saa kuulla useasti muiltakin. Mutta nykyään olen ihan tyytyväisenä lokeroituneena minne olenkaan sitten ihmisten oletuksien perusteella. Ymmärrän nyt myös sen jakautumisen koska kertoohan ne jalostusvalinnat ja muut ratkaisut yleisesti asenteestakin ja vaikuttaa varmasti siihen kuka haluaa olla kenen kanssa tekemisissä. Itsellä on aika ehdottomia rajoja ihmisten toimintaan koirien parissa, jotka karsii ihmisiä omilta listoilta. Tottakai kuitenkin kohdatessa silti yritän itsekin olla aina inhimillinen.
Kommentit
Lähetä kommentti