Kuraimingu

Täällä on ollut melko mielenkiintoinen kevät ja kesä, henkeä on päästy pidättelemään useaan otteeseen. Mutta aloitetaan nyt siitä, mitä tämä Kuraimingu otsikkona nyt sitten meinaa? Se on mun kennelnimi, joka tosiaan hyväksyttiin tuossa alkuvuodesta. Kerron teille tässä kirjoituksessa siihen liittyen meidän viime aikain tapahtumista ja joitain ajatuksia lisäksi, mitä olen kasvattamisessa ajatellut huomioida. Ihan supersyväluotaavia perusteluja en ala kirjaamaan, että jaksatte lukea.

Avataan nyt ekana tämä kennelnimen merkitys kun siitä aina ekana kysytään. Eli kuraimingu meinaa japaniksi kiipeilevää/kiipeilyä, se on käännössana englannista. Mutta sen voi myös hassusti kääntää pimeäksi kansantaiteeksi tai pimeäksi työvälineeksi. Onhan shibojen kasvattaminen vähän pimeetä touhua ja taidetta varsinkin! Näistä kaikista merkityksistä ammennettiin inspiraatio myös mun kasvattajalogoon, joka yhdessä Jesper Nurkkalan kanssa toteutettiin. 

Kennelnimen hakemisesta muuten sellainen huomio, että siinä voi kestää tuhottoman kauan. Itse laitoin hakemuksen Omakoirassa vetämään toukokuussa 2022, Suomen seurakoira yhdistys antoi puollon sille elokuussa, ehkä kesälomat venytti päätöksentekoa? Sitten asia julkaistiin lokakuun Koiramme-lehdessä ja lähti siitä sitten parin viikon päästä FCI:lle hyväksyttäväksi. FCI:n hyväksyntä saapui tammikuussa 2023. 

EI SE MÄÄRÄ VAAN SE LAATU

Itse en koe, että jalostukseen mukaan otettuja koiria pitäisi käyttää määräänsä enempää. Yksi tai kaksi pentuetta on mun mielestä ihan riittävä määrä nartulle, enkä kyllä urostakaan käyttäisi "tappiin asti" eli teettäisi edes sitä tän hetken suositeltua maksimia eli viittätoista pentua. Mulle Tatsuko on perheenjäsen ja vaikka jälkikasvu on luonnollinen osa elämää voisi mun mielestä jalostuskoiratkin ihan olla vaan koti- ja harrastuskoirana pääsääntöisesti ilman jatkuvia huoltajuuden huolia ja tiineyden ja/tai astutuksien tuomia rasituksia. Samaa toivon tosiaan myös uroksille, mitä päädyn käyttämään, ettei niidenkään geenejä lopulta löytyisi sitten ihan superlaajassa käytössä.

Tämä näkökulma on siis ihan koiran käytännön elämän kannalta, sitten vielä kun katsoo shibojen koko populaatiota, tulisi ihan kaikkien kasvattajien miettiä niitä jälkeläismääriä (myös seuraavissa sukupolvissa) suhteessa kaikkien syntyneiden pentujen määrään. Mun mielestä on ihan uskomatonta, että Suomessa on ollut käytössä sellainen shiba vielä PEVISA:n käyttöönoton jälkeen, jolla on täällä nykyisin lähemmäs 150 lapsenlasta! Se on enemmän mitä viimeisen viiden vuoden aikana vuodessa keskimäärin on rekisteröity shibapentuja Suomeen.

Sitten näitä vastaavia on tuloillaan taatusti lisää päätellen joidenkin urosten viime aikaisesta jalostuskäytöstä... Esimerkiksi sellaista jalostuskäyttöä en tajua, että uroksella itsellään on jo yli suositusmäärä pentuja, joista sitten yhtä tai useampaa yksilöä lukuisista samanlaisista uusintayhdistelmäpentueista on myös käytetty jo yli kouralliseen pentueita ennenkuin yhtäkään jälkeläistä on terveystutkittu. Tai sitten toiset yksilöt, jotka on kanssa surullisia esimerkkejä siitä kuinka ei pitäisi toimia, uroksia käytetty heti jalostusiän saavutettuaan niin moneen pentueeseen kuin vaan suositusten mukaan voi ja kaikki pykätty tietysti alle vuodessa. Nyt sitten kun ensimmäisiä jälkeläisiä on tutkittu ei tulokset olleetkaan niin mairittelevat terveyden puolesta, toivottavasti ei yhtä huonoa tuuria tule sitten niille lukuisille muille jälkeläisille. Eräältä urokselta ei tarttenu edes polvitulosta uusia kun pentuluku oli jo täynnä ja voi vissiin myydä ulkomaille jatkamaan hommia. Alle kolmevuotiaana tutkitun polvitulos on siis voimassa 2 vuotta, jonka jälkeen polvitutkimus tulisi uusia.

OMAT IHANTEET JA HAAVEET 

Mutta niin takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Mun mielestä kasvattajalla tulee olla joku näkemys siitä mitä tavoittelee ja se rodun ihanne vahvana mielessä. Yleisvaikutelma mulle ideaalilla shiballa on itsensä ylpeästi kantava, arvokas, harmoninen kokonaisuus jolla on ikään sopiva käytös. Esimerkiksi villikot nuoret, vähän jäiset aikuiset naiset ja majesteetilliset veteraanit kaikki on ihania. 

Tottakai ihmisillä on omia preferenssejään ja ne vaikuttaa, mutta rodunomaisuus ja mukava arkielämä on itselle ainakin tärkeää. Eli tahdon tähdätä itse miellyttävään luonteeseen ja hyvään yhteistyöhön ihmisen kanssa. Shiban luonne saa mun mielestä olla pidättyväinen mutta oman ihmisen/ihmisien kanssa shiban tulisi olla tänä päivänä innoissaan tekemässä asioita. Alkukantainen rotu ja alkuperäisen käyttötarkoituksen tulee toki myös näkyä ulkomuodossa, liikkeessä ja luonteessa. Mutta kyllä nykyshiban tulisi olla yhteiskuntakelpoinen ja totutettavissa monenlaisiin perheisiin ja elinympäristöihin. Huomioiden toki sen, että shibasta voi saada myös aika helposti sohvaperunan eli omistajan tulee tarjota riittävästi aktiviteetteja koiran virkeänä pitämiseksi, toki rajansa tässäkin.

Itse tietysti ajattelen kaiken vielä tuohon omaan shibaani peilaten ja Tatsukon ollessa se oma kantanarttu niin siitä lähdetään siis liikkeelle. Tatsuko on aikalailla klassinen esimerkki siitä pidättyväisestä shibasta, paijailijakanditaatit saa yleensä hipaistua kunnes Tatsuko jatkaa ohi kun ei sieltä mitään namukkaa herunut. Mutta sitten ne paremmat tutut saa iloisen vastaanoton ja parhaimmillaan jos matka jatkuu yhdessä lenkille saattaa Tatsuko seurata tämän tutun vierellä kauniissa seuruussa, herkkujen toivossa tietenkin. Lyhyesti sanottuna Tatsuko on sellainen valpas kyylä, joka arvioi ja valitsee itse seuransa. Ulkona aina valmiina ja kotona perheelleen lempeä.

Haluan omilla jalostusvalinnoilla edesauttaa geneettisen monimuotoisuuden ylläpitämisessä, tähän liittyy myös tosi tarkka valinta niiden omien kasvattien kotien suhteen. Pahin mahollinen ajatus on, että omaa linjaa päätyisi tehtailuun ja tämänkään takia en tule varmasti koskaan teettämään pentuja mitenkään reippaalla tahdilla, että ehdin tutustua tarpeeksi myös niihin ihmisiin keille jalostustyön hedelmiä kenties päätyisi asumaan. Nykyään löytyy myös Tatsukon ja sulhonsa sukutaulun koiria useammalta tuonnilta myös sukutaulusta, joten se uniikkius on karissut nykypäivänä mutta jostain on aloitettava ja sukutaulut on yhtälailla edelleen mieleen.

SULHO? 

Oli tosi vaikea löytää sellainen sopiva uros Tatsukolle Suomesta, joka olisi läpäissyt mun kaikki kriteerit. Enkä toistaiseksi ole löytänyt juurikaan sopivia yhteistyökumppaneita rodun parista, jotka aktiivisesti kasvattaisivat ja joiden kanssa menisi meiningit yksiin tai niitä yksittäisiä uroksia joilla ei jokin kohta sakkaisi omaan visioon. Tämän takia päädyin aikanaan vähän tätä ajatellen suosittelemaan kaverille, että toisi Suomeen sen uroksen mitä nyt käytin Tatsukolle. Mutta tosiaan kaikki yksilöt mitä edes mietin jalostukseen saa aivan rauhassa kasvaa paineetta ja jos näyttää jossain kohtaa siltä, että murheita tai arkea piinaavia vaivoja ei ole ollut, silloin enemmän tosissani alan miettiä sitten, että mitäs mitäs. Olisin alunperin halunnut käyttää iäkkäämpää urosta, jolla olisi jo ennetään tutkittuja jälkeläisiä mutta tällä ratkaisulla nyt aloitettiin.

Mulle on erityisen tärkeää että suunnitellut yhdistelmät tapahtuu ns. luonnollisesti eli, että koirat kelpuuttavat toisensa. Ideaalein tilanne olisi ollut, että se the ensirakkaus olisi saanut toimia sulhona mutta en valitettavasti halunnut tehdä kompromissia lonkkatulosten takia, joten Tatsukoa käännytettiin lopulta kiinnittämään romanttiset huomionsa Bokuun. Nuoren parin tutustuttaminen toisiinsa on aloitettu jo noin puolitoista vuotta sitten kun Boku saapui Suomeen. Ottaen huomioon, että Tatsuko on hyvin harvoin mielissään nuoremmista uroksista olin yllättynyt, että jo tokalla tapaamiskerralla neiti itse ehdotteli leikkiä ym. Syventävää tutustumista aloitettiin syksyllä ja testattiinkin kuinka he suhtautuvat toisiinsa Tatsukon juoksun aikana. Boku näytti kyllä ymmärtävänsä mitä pitäisi tehdä ja vaikka ei ollut edes ne otolliset päivät niin Tatsuko suhtautui vähemmän kipakasti harjoitusotteisiin kuin olisi voinut luulla.

Tatsuko ja Boku syksy 2022

Tässä yhdistelmässä visiona on tukea Bokun täyteläisyydellä Tatsukon keveyttä. Tatsuko on saanut paljon palautetta meidän koiranäyttelyuralla raajaluuston keveydestä ja vähäisenlaisesta turkistaan. Näitä asioita taasen löytyy oikein hyvin Bokulta. Toiveissa oli siis, että pennut olisi astetta järeämpiä ja tuuheampia mini-Tatsukoja tai sirpsakampia Bokuja.

Kesä 2022. Pidän myös tosi paljon Bokun turkinsävystä sen ollessa hiukan intensiivisempi punainen kuin Tatsukolla.

KONKRETIA

Keväällä aloimme tosissaan odottamaan juoksuja saapuvaksi ja itse toimintaan ryhtymistä. Mutta perskuta ei sitten tietenkään silloin kun niitä odotat alkavaksi ala, ja kun alkoi niin ei ainakaan voi niitä tärppipäiviä ajoittaa siihen tyypilliseen kohtaan. Sellainen hermoriekalekierrepallo oli tämä aloitteleva kasvattaja siinä kohtaa. Eikä ihme koska se oli oikeasti juoksupäivä 38 kun saatiin onnistunut astutus (normaalisti tärpit olleet siinä noin 10-20 juoksupäivien välillä)! Tai pitäisi ennemmin sanoa oli ihme eikä "eikä ihme".

Alla pieni muistiinpano omista fiiliksistä siitä kohtaa kun juoksuja oli takana kuukausi:

Aivan hirveetä tää homma siis se stressi mitä kytee vaikka koittaa tietoisesti olla rauhassa vaan eihän tässä luontoa käy hoputtaminen ja ei ole mikään kiire, voi sitä odottaa seuraaviin tai myöhempiinkin juoksuihin. Mutta väistämättä kun miettii astutusta tulee ajateltua sinne pidemmälle kaiken maailman järjestelyt valmiiksi jos pentuonni osuisi kohdalle. Ehkä sen takia tuntuu harmilliselta yhtäkkiä miettiä sitä, että tuli skipattua kaikki kivat riennot tässä loppukevään ja kesän osalta varmuuden vuoksi kun juoksujen piti olla ja mennä jo, mutta tässä sitä vaan odotellaan edelleen alkaisiko se tärppiaika ikinä jos alkaakaan... Peekele.

Tuon muistiinpanon kirjoittamisesta noin viikkoa myöhemmin alkoi tärppimeininki torstaina illalla. Nuoripari telmi perjantaina ja lauantaina aivan onneissaan reilu tunnin treffeillä ja joka ikisessä asennossa paitsi oikeassa. Tatsuko ois itse halunnu olla selässä mielummin. Kaikenmaailman ääniskaala kettu kek-kek-kekketyksestä käskevään haukuntaan myös kuultiin. Sunnuntaina päätettiin vaihtaa maisemaa ja oltiin sitten sattumalta helluntaina vallan kirkon viereisessä metsäisessä kohdassa kun onnistui 😂

Tatsuko oli niin helkkarin ketterä ja liukas kuin saippua, että ei Boku sitä saanut napattua itse otteeseen (kröhöm. aika kiltti poika) niin pysäytin pannasta lopulta. Tatsuko siis hyppi silmänräpäyksessä 180-asteen hyppyjä niin, että Boku kerkesi tarrata aina kaulaan vyötärön sijasta. Onnistuneella kerralla Boku kävi selkään lähimmästä suunnasta eli kylkeen, josta omistaja sai sen käännettyä sinne perään. Hitto mitä sähläystä kokemattomalta parilta, meinas usko mennä jo, että tuleeko tästä yhtään mitään mutta huh.

Päätettiin yhdessä tuumin, että sai riittää se yksi nalkki tällä kertaa kun oli niin työn ja tuskan takana ja olin uroksen omistajia roikottanut valmiudessa viikkotolkulla. Ajateltiin, että jos ei nyt onnistu tiinehtyä, niin ens juoksuista sitten uusi yritys varmemmin ottein kun molemmat tietää mitä pitää tehdä. Juoksujen kummallisesta pituudesta johtuen en onnistunut progesteronimääritystäkään nappaamaan oikeaan kohtaan, niin kenties normaalimmalla kerralla olisi ennustettavampaa se otollinen aika, tällä kertaa meni luomuna koiraa tulkiten. Tatsuko oli sitten toki vielä useamman päivän innokas humppaaja ja kiskoi kohti sitä paikkaa lenkeillä missä treffailtiin mutta no nyt oltiin tämmöistä astutuspäivän rulettia tällä kertaa. 

Suomalaisessa kansanperinteessähän nuoriso laulaa, leikkii ja tanssii helluntaina ja neitojen lemmennostosanat menee näin ”Nouse lempi liehumahan, kunnia kapuamahan.” Oli oikein oiva ajoitus siis laittaa ekat Kuraimingupennut alulle. 

TULIKO SIITÄ SITTEN MITÄÄN?

Alkoi siis rauhallinen odottelu ja kaikkiin laitteisiin suuntaaminen. Ultrassa käytiin oletettuna 30. tiineyspäivänä, siellä näkyi 2 hyvinvoivaa sikiöpussia ja kolmas joka oli sen näköinen, että oli imeytymässä pois. Vahvistus saatiin siis onnistuneelle astutukselle ja olin arvioinut otollisen ajan hedelmöittymiselle oikein! Lääkäri sanoi, että joku voi olla vielä pernan takana piilossa, sillä sinne ei ultralla näe ja kertoi toki myös, että pentuja voi vielä imeytyä pois. Ainakin kahta pentua oli ilo siis alkaa odotella ja olihan se huisia nähdä pienet pamppailevat sydämet siellä. Mulla olikin sopivasti kaksi pentuun valmista kotia tiedossa mutta toivoin tietty vielä kolmatta pentua myöhemmin löydettäväksi, että ei tarvitsisi valita kumpi näistä kodeista jäisi vielä ilman kun toiveissa oli jättää itselle yksi narttu.

Vaan ei se sitten mene niin kuin toivoisit. Tatsuko voi hyvin koko tiineyden ajan, söi hyvin ja liikkui reippaasti, mitä nyt loppuvaiheessa alkoi askel painaa ja lenkkimieli olla tyytyväinen lyhyempään reittiin. Mutta niin se vaan pysyi melko solakkana itsenään, esiin tulleet nisät ja karvattomaksi heittäytynyt masu oli ainoat ulkoisesti huomattavat merkit. Suunnattiin siis viikko ennen laskettua aikaa tiineysröntgeniin varmistamaan mitä siellä pysyi mukana, yksi pentuhan se siellä oli vain. Mulla meni pasmat sekaisin vaikka luonnollistahan se on koiraeläimillä, että niitä pentuja imeytyy matkan varrella pois syystä tai toisesta.

Iski huoli kuinka synnytys sujuu kun pentunen vaikutti isolta ja käynnistyykö synnytys edes normaalisti kun on vain yksi pentu. Sitten se loppu päivä menikin itkeskellessä kun tajusin, että hyvänen aika mun täytyy ehkä särkeä molempien pentuja toivovien kotien sydämet. Koska jos sieltä syntyisi narttu olisihan se hassua jos en ensimmäisestä omasta pentueesta sitä mahdollista jatkajaa pitäisi itsellä. Vaikka kumpikin kotivaihtoehto oli sellainen johon luotan 100%:sesti ja voisin tosissani sijoitusta miettiä.

AINOKAINEN SYNTYI!

Kuraimingu Mamori Tai Yuito, kuvassa ikää 3 päivää ja painoa 355g

Pentueen tunnusnimeksi olin etukäteen jo valinnut tuon "mamori tai" joka tarkoittaa "suojelen kaikelta". Nyt kun lopulta se yksi ainoa saatiin tähän maailmaan päätin todellakin käyttää tämän teeman hälle, koska tässä ainokaisessa totta vie on suojeltavaa ja hän ansaitsee näin hienon nimen💖 Yuito on suosittu poikien nimi Japanissa tällä hetkellä ja se tarkoittaa onnellista lasta. Yuitoksi häntä täällä meillä kutsutaan.

Kun pentu nyt on uros niin en tule jättämään sitä kotiin kasvamaan koska elämänhallinnan kannalta on meille iisimpää nyt ainakin alkuun ajatus, että kotona olisi vain saman sukupuolen edustajia. Eikä mulla toki ole edes itsellä tälle urokselle ns. käyttöä kun on vain tämä yksi narttu ja lisää tulee jos on tullakseen niin mahdollisesta Tatsukon seuraavasta pentueesta. Yuito menee asumaan ystävälleni mutta omistajuus säilyy mulla sen aikaa kun sijoitussopparissa on. Yuiton tuleva perhe on meidän perheen pitkäaikaisia ystäviä, joten hänen kuulumisiaan tulee taatusti paljon näkyville myös meidän instan puolelle. Yuito tulee myös olemaan mukana joillakin meidän näyttelyreissuilla kunhan nyt kasvaa ensin sopivan ikäiseksi.

Mun ekan pentueen ollessa näin hurjan iso, että vallan yksi Kuraimingu-shiba löytyy nyt maailmasta voi olla, että käytän Tatsukoa vielä toiseen pentueeseen jos uskallan enää. Mutta katsotaan millaiseksi tämä soolotähti kasvaa ensin ja elellään elämää. Vahva ja nopea poika tuo Yuito, tulee olemaan varmaan hoppua meillä sen kanssa.

Yuito kolmen viikon iässä. Mä niiiiin rakastan tätä hulistinta😍

Ensimmäinen poseeraus aika vakavalla naamalla, kun oli aika päräyttävää olla pihalla ekaa kertaa 😆

Tatsukosta tuli aivan ihana mammu💗 Tarkka, huolehtivainen, onnellinen ja yllyttävä!

ONKO TÄSSÄ HOMMASSA MITÄÄN JÄRKEÄ?

Pentueen eli tämän yhden pennun kulut mulle tulee suunnilleen olemaan jotain 2500-3000 välillä. En laske tähän mukaan nartun hankintahintaa, terveystutkimuksia, geenitestejä ja tarpeellisten härpäkkeiden hankintaa ym. joista osan sain lainaan. Vaan nää kulut sisältää pentuspesifejä asioita kuten astutusmaksun, ultraa, röntgeniä, rekkauskulut, madotukset, sirutuksen, ruokinnan, hätäsektion ja muut välttämättömät. Toki tiineysultran ja tiineysröntgenin olisi voinut skipata eivätkä ne ole pakolliset mutta aloittelijana halusin varmuuden pitää matkan varrella ja vein myös huolestuttuani Tatsukon kerran päivystykseenkin sunnuntaitaksalla "turhaan" tsekattavaksi kun lämmöt oli pitkään mitä sattuu ja en tuntenut pennun liikkeitä kunnolla aikoihin. 

Mä en ollut valmis riskeeraamaan mun koiraa menemällä vaan sokeasti luottaen eteenpäin yleisten oletuksien varassa tietämättä miten asioiden oikeasti tulisi edetä tässä tilanteessa tällä pentumäärällä ja tällä yksilöllä. Tosiaan listasin myös kuluissa tuon hätäsektion, eli sen meidän sunnuntaisen päivystyskeikan jälkeen koitti laskettu päivä ja sen jälkeenkään ei merkkejä alkavasta synnytyksestä alkanut kuulumaan niin kurvattiin uudestaan päivystykseen. Hyvä, että niin tehtiin sillä pennun sykkeet oli sen verran laskenut, että leikkuriin oli Tatsuko vietävä. 

Väkisin tässä miettii tietysti nyt kun on tämä ruljanssi takana (pennun kasvatus on tietty vielä edessä), että onko tässä yhtään mitään järkeä😜 Taloudellisesti ei ainakaan, henkisen hyvinvoinnin kannalta ei välttämättä kun on huolissaan omasta koirastaan, pennuista, muista ihmisistä... Mutta kyllä se on juuri se empatia jota koen myös rotua kohtaan, mikä on sytyttänyt sen liekin, jota mielelläni kantaisin myös eteenpäin. Nyt on kuitenkin aika jatkaa pienen ihmeen kasvun ja kehitysten ihastelua, elellä meidän elämää, palata syksyllä Tatsukon kanssa agilitytreeneihin, joihin uskon hänen palautuvan suhteellisen nopeasti. Tehdään viimeiset retket pitkän pentutauon jälkeen mökkisaareen ennen talviteloille laittoa ja palaillaan takaisin shibaisiin yhteisrientoihin.

Mutta tosiaan tässä blogikirjoituksessa on liuta syitä miksi mulla ei ole ns. kennelin nettisivuja vaikka ehkä tätä blogia voisi tavallaan pitää moisena tai miksi mulla ei ole sähköpostia tyrkyllä tai miksi en ole liittymässä Suomen Shiba ry:n kasvattajalistalle. Mun kasvattamat pennut menee silloin kun niitä joskus harvoin on sellaisille ihmisille joihin tutustun ensin livenä. Mut kyllä löytää helposti somen syövereistä kun vähän näkee vaivaa ja olenkin siellä aika aktiivinen mutta kenneliksi mua ei koskaan toivottavasti mielletä. Katsotaan kanssa saanko kanttia kerättyä enää kohtaamaan tätä rumbaa ja jatkamaan kasvattajana. 

Tässä vielä loppukevennykseksi hauska kuvasarja meidän "pariskuntakuvauksista" talvelta, mitkä meni ihan lekkeriksi ja tässä yhteydessä vielä muutamia pohdintoja tämän yhdistelmän takana. 

Valokuvat on ottanut Tiia Tahvanainen www.tiiatahvanainen.com

Molemmilla on ihanan selvä sukupuolileima ja kauniit päät💖

Tatsukon sydämen saa sulatettua ignoroimalla märinän ja olemalla sinnikäs. Boku on todella koirasosiaalisesti taitava uros. Todistin kerran tilannetta missä, toinen uros pääsi irti pannastaan ja kävi Bokun iholle ei niin kiltisti. Mitä tekee Boku? Sanoi takaisin mutta väisteli eikä lähtenyt haastamaan, eli just sellainen harkitseva toimija mitä toivon ennemmin kuin tilanteesta tilttiin menevä arvaamaton koira.

Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo häntien ero, Bokulla on paksu ja tuuhea puuhka, joka pyörii joka suuntaan, on eloisa, vippailee innokkaana ja pitää myös rentona ketunhäntänä. Nykyään häntä on ilmeisesti niin raskas ja sen ollessa hiukan alaskiinnitynyt, kantaa Boku sitä paljon roikottaen. Tämä on harmi ja hylkäävä virhe näyttelyissäkin. Mutta oikeastaan ainoa ulkonäöllinen seikka, jonka suhteen mennään riskillä. Hännänsuunta ei vaikuta terveyteen niin en pidä tätä pikkuseikkaa turhan vakavana, sulhon ollessa muutoin huikea. Sukulaisillaan keitä tiedän on häntä pysynyt siellä selän päällä.

Minä: Hei ihana! 
Molemmat koirat: Niin?

On selvää kumpi on pomo😆

Lovee teidän syksyyn! 

💝💕 Karolina, Tatsuko ja Yuito

Ps. Pentutohinoita voi käydä kyyltsimässä www.instagram.com/shibatatsuko